Kisaraportti Nuuksio backyard ultrasta. Juoksin niin pitkään, kun juoksin. Sitten en enää juossut. DNF.

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli Suomessa ultrajuoksun suurta juhlaa. Salossa ratkottiin ensimmäistä kertaa 100 km viralliset SM-mitalit ja Nuuksiossa juostiin backyard-hengessä. Itse olin ilmoittautunut jälkimmäiseen. Olin kerran aikaisemmin kokeillut kyseistä konseptia, kun sisko joulukuussa 2020 järjesti epävirallisen tapahtuman, jonka tapahtumakeskus oli hänen oma terassinsa. Silloin oli jo etukäteen sovittu, että homma jätetään 12 kierrokseen ja näin sitten teimmekin.

Tuosta pikkujouluhengessä juostusta backyardista jäi kuitenkin sellainen polte, että tätähän pitäisi päästä kokeilemaan ihan oikeassa tapahtumassa. Tuolloin ilmoittautuminen ja matkavaraukset oli jo kuitenkin tehty NUTS Ylläs Pallas 100 km matkalle ja se ajankohdallisesti osui liian lähelle NBU:ta. Kun NBU ilmoittautuminen sitten elokuussa 2021 tälle vuodelle aukaistiin, ilmoittauduin välittömästi.

Viime vuonna pohjoisessa juostun 100 km seurauksena sain riesakseni juoksijanpolven. Sen parantelu kesti kaikkiaan pari kuukautta. Henkisesti tämä telakka aiheutti sen, että innostus ultramatkoja kohtaan koki kolauksen. Talven ja kevään treenasin selvästi lyhyemmät matkat mielessäni, ultrajuoksuun tähtäävää harjoittelua en oikeastaan tehnyt lainkaan. Metsässä kävin enemmänkin suunnistamassa kuin polkujuoksemassa. Nuuksioon lähdin luottaen vanhoihin pohjiin. Ne kantaisivat niin pitkään, kunnes eivät enää kantaisi.

Viikonloppu oli helteinen. Ensimmäinen lähtö Nuuksiossa oli kuitenkin perjantaina klo 18, joten helle ei päässyt omalta osaltani haittaamaan. Perjantai-ilta oli pilvinen, kostean lämmin ja muutama sadepisarakin taivaalta tipahteli. Kilpailun idea on kiertää 6,706 km mittaista reittiä, jolle lähdetään aina tasatunnein. Kisassa pysyy mukana niin pitkään, kun ehtii uuteen starttiin. Päättymisajankohtaa ei ole ennakkoon määritelty, vaan kisan voittaa se, joka kiertää vielä yhden kierroksen siinä vaiheessa, kun kukaan muu ei enää kierrä. Kaikille muille tulee DNF- merkintä (tai ESJM, ei sitten jaksanut maaliin).

Nuuksiossa lähdön jälkeen ensimmäiset kaksi kierrosta mennään ns. metsäreittiä. Siinä on alussa ja lopussa pätkät kovapohjaista ulkoiluväylää, mutta muutoin se on ihan sitä itseään eli polkua. Tällä reitillä polkujuoksukenkä on ehdoton ja itselläni jalassa oli ASICS Trabuco 10. Ensimmäiset kierrokset kuluivat ihmetellessä. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä vauhtia pitäisi edetä. Yritin siinä sitten katsella, että porukkaa olisi vielä takanakin ja luottaa siihen, että he tiesivät, mitä ovat tekemässä.

Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen siirryttiin yön ajaksi edestakaiselle reitille, jossa mennään alkuun ja loppuun ulkoiluväyliä ja välissä asfaltoidun tien reunaa kääntöpaikalle. Yöreitillä pohja on huomattavasti helpompaa ja reitin ehtii ongelmitta kiertää tunnin aikana. Tämän reitin kiertämiseen sopii hyvin asfalttikenkä. Itse käytin ensimmäisten 6 kierroksen ajan luottoparikseni muodostunutta ASICS Nimbus 24. Kahdelle viimeiselle kierrokselle vaihdoin ihan vain vaihtelun vuoksi Novablast 2. Muutamien ensimmäisten kierrosten jälkeen tajusin nostaa vauhtia sellaiselle itselleni helposti hölkättävälle tasolle. Tällöin askel alkoi rullaamaan hyvin ja omalta kohdaltani yö sujui oikein mukavasti. Muutamalla kierrokselle sain juttukaverinkin, mutta paljon fiilistelin myös korvanapeista kuuluvan musiikin tahdissa kesäyössä vaeltaessani.

Yöllä minulle jäi vähän vajaan vartin verran aikaa viettää huollossa. Lähes joka kierroksen jälkeen hyppäsin ensin vessassa läheisessä rakennuksessa ja sen jälkeen huoltoteltalle. Oma huoltaja kisassa on ensiarvoisen tärkeä ja omassa huollossani hääri puolisoni. Hän katsoi aina, että ruokaa ja juomaa oli aina helposti saatavilla, täytti juomapulloja ja auttoi varusteiden vaihdossa. Riittävä syöminen ja juominen on tämän tyyppisessä kisassa oleellista ja toisaalta myös helpompaa kuin ultrissa, joissa huoltovälit ovat pitkiä. Syötävää ja juotavaa ei tarvitse kantaa ainakaan isoja määriä mukana ja vauhdin pysyessä maltillisena, pystyy myös syömään asioita, joita ei kovatehoisemmassa kisassa tulisi mieleenkään syödä. Itse tuli yön aikana syötyä mm. järjestäjien tarjoamaa vihanneskeittoa ja puuroa, nuudeleita, pizzaa, sipsiä ja tietysti karkkia. Juomapuolella meni mocktailia, limsaa, urheilujuomaa ja vettä. Yöllä otin reitille mukaan 250 ml lötköpullon, jossa oli vaihdellen urheilujuomaa tai vettä ja join sen siinä kääntöpaikalta takaisin kilpailukeskukseen suunnatessani. Auringon alkaessa lämmittää, vaihdoin 500 ml pulloon.

Neljältä aamuyöllä oli siirtyminen yöreitiltä takaisin polulle. Vaihdoin kengät takaisin Trabucoihin ja vaihdon yhteydessä pidin jalkoja ämpärissä kylmässä vedessä jonkin aikaa. Tämä todella virkisti jalkoja ja ensimmäinen polkukierros lähti oikein tuoreella jalalla liikkeelle. Etukäteen minua oli varoiteltu, että takaisin polulle siirryttäessä voi kiire yllättää. Kierrosten 11.-13. kohdalla porukasta tippui 20 juoksijaa pois.

Itsellä kaksi ensimmäistä polkukierrosta sujui hyvin ja ehdin kymmenisen minuuttia vielä viettää huollossa. Mutta sitten alkoi jaloissa tuntua. Meno muuttui kankeaksi, ei ollut enää niin kivaa. Ja syöminenkin meni väkinäiseksi. Suurin ongelma oli kuitenkin jalkojen kivut. Mitään vammaan viittaavaa kipua ei ollut, mutta tuntui etteivät ne enää polkuhöykytyksessä totelleet käskyjäni. Vaikka backyard-konsepti on monella helpompikin tapa ultrata, niin homman kovuus pilee siinä, ettei aivan kävelyksi voi pistää. On vain pakko ehtiä seuraavalle kierrokselle.

Sinnittelin mukana vielä 4 kierrosta, jotta sain 16 tuntia ja 107,3 km täyteen. Sitten luovutin. Olisin vielä hyvin ehtinyt, mutta luovutin. Jos olisi ollut vielä 20 km maaliin, olisin sinne varmasti raahautunut. Tässä konseptissa oma mukavuudenhalu voi myös koitua kohtaloksi.

Jälkikäteen en ole keksinyt, mitä itse kisassa olisin voinut tehdä toisin. Ennen kisaa olisi voinut tehdä paljonkin. Etenkin käydä pitkillä polkulenkeillä, joilla jalat tottuisivat siihen. Pääsin kuitenkin matkatavoitteeseeni ja vältyin jalkavammoilta. Käden suhteen ei käynyt ihan niin onnellisesti. Sain oikeaan käteeni todennäköisesti lievän jännetuppitulehduksen ja se on kipeä vielä näin viikko maalintulon jälkeenkin. Ei siis kannata kantaa lötköpulloa kovin pitkiä aikoja samassa kädessä. Onneksi tämä vamma ei ole estänyt palaamasta treenien pariin.

kirjoittaja
portrait

Niina Taimisto

Ravitsemusterapeutti from Nokia



share instagram
Lajini
Puolimaraton Maraton Polkujuoksu, ultramatkat Polkujuoksu