10-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä Trabuco pääsee parhaiten oikeuksiinsa silloin, kun matka on pitkä ja tarvitset hyvää vaimennusta ja suojaa jaloillesi.

Arvostelun alkuun todettakoon, että minulla on aina ollut haastava suhde polkukenkiin. Olin 10-vuotias, kun sain ensimmäiset suunnistuskenkäni. Ne olivat somat, sellaiset valko-violetit nappulakengät ja metsäreissujen jälkeen hankasin niitä puhtaaksi hammasharjaa käyttäen. Varjelin kuin kalleinta aarrettani. Aikanaan jalka kasvoi ulos näistä ja tilalle vaihtui vähintään kerran kaudessa uusi nastallinen suunnistuskenkä noin kymmenen vuoden ajan.

Ensimmäisen varsinaisen polkujuoksukenkäni hankin tasan kymmenen vuotta sitten. Aktiivisuunnistuksen olin lopettanut jo useamman vuoden aikaisemmin. Ystävä houkutteli juoksemaan Vaarojen maratonin ja sitä silmällä pitäen tein ensimmäisen polkujuoksukenkähankintani saman vuoden kesäkuussa Jukolan viestissä. Tuolloin valikoima oli paljon suppeampi kuin se tänä päivänä on.

En yhtään tykännyt juosta polkujuoksukengälläni. Kenkä tuntui tosi kömpelöltä ja pitokin oli paljon heikompi siihen verrattuna, mihin olin maastossa tottunut. Vaarojen maratonin sillä kuitenkin läpäisin, mutta polkujuoksu jäi vielä tässä vaiheessa muutoin vähemmälle.

Joitakin vuosia myöhemmin löysin suunnistuskenkiäkin valmistavalta merkiltä polkujuoksukengän, josta tykkäsin. Kenkä tuntui tutulta. Seuraavat polkujuoksukisani juoksinkin tällä kengällä. Ongelma kuitenkin tuli vastaan siinä kohtaa, kun polkujuoksumatkat pidentyivät ultriksi. Oli saatava lisää vaimennusta kenkään, mutta olin jälleen kenkien kanssa kasvokkain tuon alkuperäisen ongelman kanssa. Vuosien varrella kokeilin useita eri merkkejä ja malleja. Suunnistuskengissä marinoituneet jalat eivät meinaa tottua lenkkarimaisempiin, vaimennettuihin polkukenkiin.

Ensimmäisillä polkulenkeillä Trabuco 10:llä painiskeli jälleen tämän entuudestaan niin tutun ongelman kanssa. Kenkä on keventynyt (naisten malli 275 g) aikaisempaan nähden, mutta tuntuihan se järeältä ja tuntuma alustaan ei ollut niin tarkka. Toisaalta vaimennusta löytyy hyvin pitkäänkin matkaan ja kenkä suojaa hyvin jalkaa. Paremmin kengän kanssa kavereiksi pääsin vasta juostuani sillä Nuuksio Backyard ultrassa polkureittiä. Kun tunteja ja kilometrejä on riittävästi takana ja jalkakivut rasituksen kasvaessa lisääntyneet, niin alkaa arvostaa sitä, ettei ihan kaikki kivet ja juuret kolhi kinttuja lisää. Ja askel ei muutenkaan siinä vaiheessa ollut erityisen ketterä.

Kengän erikoisuutena mainittakoon, että siinä on kevyt, ohjaava pronaatiotuki. Sellaista ei kovin monesta muusta polkukengästä taida löytyä. Pito-ominaisuuksien tarkempaa arviointia varten minun tulisi päästä sitä vielä lisää märissä olosuhteissa testaamaan. Plussaa kengälle annan siitä, että nauhat saa työnnettyä läpässä olevaan taskuun vaivattomasti.

Ajattelisin, että kenkä sopii erinomaisesti pitkiin kisoihin ja kevyellä vauhdilla tehtävään polkunautiskeluun. Kenkä toimii hyvin myös sellaisilla reiteillä, joilla on tarjolla monenlaista alustaa. Esimerkiksi Pirkan hölkkään voisi hyvin kengän laittaa jalkaan. Vaimennus riittäisi, vaikka polkupätkien lisäksi alkumatkasta on asfalttia ja reitillä paljon kovapohjaista hiekkatietä. Koville vauhdeille ja tekniselle polulle valitsisin tuntumaltaan tarkemman ja ketterämmän kengän. Malttamattomana odotankin, että pääsen testaamaan merkin kenkiä, jotka ovat enemmän tähän tarkoitukseen suunnitteltuja.

Kuvat: Monica Lumiainen

kirjoittaja
portrait

Niina Taimisto

Ravitsemusterapeutti from Nokia



share instagram
Lajini
Puolimaraton Maraton Polkujuoksu, ultramatkat Polkujuoksu