Kanadassa vaihdossa ollessani muistan nähneeni ensimmäistä kertaa vuorijuoksijoita. Vaelsimme ylös vuorta, ja olin haltioitunut siitä kuinka hauskalta, helpolta ja vaivattomalta alamäkijuoksu näytti. Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin päätin lähteä itse kokeilemaan onko se todella niin hauskaa ja vauhdikas vaihtoehto vaellukselle miltä se tuolloin näytti.
Noin 3000m korkeudessa

Ylämäki kasvattaa luonnetta

Taustaa minulla on polkujuoksusta Suomen poluilta. Nousua on tullut juostua sen verran mitä Nuuksion poluilla ehtii kertyä - eli vuorijuoksun mittapuulla ei juuri mitään. Ensimmäinen oppi vuorilta liittyi täten nousuihin ja laskuihin. Tasasta nousua tuli useimmilla reiteillä helposti 800m yhteen jaksoon ja laskua saman verran. Useimpia mäkiä en tällä kertaa kyennyt juoksemaan, mutta tasaisella kävelyvauhdillakin saa sykkeet helposti lähelle maksimeja. Mikä minut yllätti eniten, oli että nousujen vauhti ja määrä ovat suurimmaksi osaksi omasta päästä kiinni. Vauhtia riittää jos henkinen kantti kestää. 

Kivisillä poluilla juoksu pitää mielen virkeänä

Vuoren kivisillä poluilla juoksu vaatii hyvää keskittymistä. Poluilla on paljon kiviä, juuria ja irtokiviä, joten jalkoja saa nostella. Vikkelät askeleet tekivät juoksusta mielenkiintoista ja pitivät mielen virkeänä. Aluksi kivisillä poluilla juoksu tuntui epävarmalta ja jopa riskialttiilta, mutta uskallus ja vauhti kasvoivat reissun aikana. 

Tunnit vierähtävät nopeasti vuorilla, kilometrit ei niinkään

Olotila 16km nopeatempoisemman juoksulenkin jälkeen

Aika vierähti vuorten poluilla nopeasti. Maisemat olivat mitä hulppeimmat, ja tasaisin välein oli pysähdyttävä ihailemaan maisemia. Reitin suunnittelussa tuli otettua huomioon kilometrit ja nousumetrit. Noin 16km ja 800m nousu/lasku vie omaan tahtiin kolmisen tuntia. Olo oli jälkeenpäin kuin puolimaratonin juosseena, mutta sitä samaa euphoriaa maisemista, ympäröivästä luonnosta ja hiljaisuudesta on vaikea asfalttipuolikkailta löytää. 

Olisinpa treenannut enemmän jalkoja salilla

Yhtäkkiä motivaatio salille kasvoi huimasti. Vuorilla nilkat, polvet ja alaselkä ovat koetuksella. Takareidet ja pakarat olivat tulessa ylämäkeä kivutessa, etureidet alamäkeä juostessa. Nilkat ja keskivartalo koko lenkin aikana. Jos jotakin teen seuraavaa vuorireissua varten niin on se lihasten vahvistaminen. Myös pidempiä kävely- tai juoksulenkkejä ja ylämäkeen kipuamista suosittelen säännöllisesti jo ennen reissua. Maisemia on helpompi ihailla kun ei kaikki keskittyminen mene lenkistä selviytymiseen. 

Reissuilla aina mukana polkujuoksukengät (Trabuco 10), Asicsen juoksuliivi ja lötköpulloja

Takaisin tasaisilla teillä ja Suomen poluilla

Näin jälkeenpäin tuntuu Suomessa juoksu kevyemmältä ja askel rullaa. Etuja on varmasti kahden viikon reissusta hieman myös fyysisesti, mutta eniten huomaan kehitystä psyykkisellä puolella. Omat pitkikset eivät tunnu enää kotona yhtä pitkiltä ja rankempi treeni yhtä rankalta. Perspektiivi on laajentunut. 

Vapauden tunteita parhaimmillaan!

Ymmärrän reissun jälkeen entistä paremmin oman kehon ja mielen päälle. Ylämäet ovat yhä raadollisia, mutta sitä seuraa aina alamäki. Oliko vuorijuoksu niin hauskaa ja vauhdikasta mitä alunperin oletin? Ehkä ei, ja se vaatii hieman harjoittelua. Mutta reissun jälkeen toivon, että muistan suhtautua kevyemmin myös oman arjen ylämäkiin. Ylämäen jälkeen tulee aina kevyempi ja vauhdikkaampi alamäki. Tärkeintä on nauraa, ja yrittää olla kompastumatta. 

kirjoittaja
portrait

Tinja Lindgren

Liikunnanohjaaja from Helsinki

Ikäluokka: 28

Lajini
Jooga/pilates Polkujuoksu Puolimaraton