EeviRolastaIronman

ASICS FrontRunner Eevi Rola osallistui elokuussa elämänsä ensimmäiseen Ironman-kisaan Ruotsin Kalmarissa. Kuukausien harjoittelu huipentui upeaan suoritukseen ja kokemukseen, jota Eevi kuvailee seuraavasti:

"Aloitin juoksemisen nollasta kesällä 2022 ajatellen, että edes viiden minuutin lenkki olisi parempi kuin ei mitään. Nopeasti tavoite nousi viiden kilometrin pituuteen ja siitä triathlon harrastuksen aloittamiseen. Ajatus sprinttimatkan suorittamisesta tuntui pelottavalta, mutta jokseenkin mahdolliselta. Vuosien varrella matka vaihtui pidempään ja unelmat kasvoivat. Elokuun puolessa välissä kisasin ensimmäisen täysmatkan triathlonin, Kalmarin Ironmanin, josta olen haaveillut salaisesti jo hyvän aikaa. Haaveista tuli kuitenkin totta, kun ylitin maaliviivan auringon laskettua ja kuulin sanat: “Eevi, you are an Ironman.” Nämä sanat kaikuvat edelleen mielessäni.

Itse Ironman-päivä oli pitkä, intensiivinen ja täynnä tunteita. Uinti, josta yleensä nautin suuresti, oli ihmismäärän takia kaikkea muuta kuin helppo. Välillä tuntui, että ympärillä oli enemmän käsiä ja jalkoja kuin vettä. Silti tunne vedestä noustessa oli onnen kyllästämä. Ensimmäinen etappi oli takana ja tiesin, että tästä se lähtee.

Pyöräosuus oli kovan sivutuulen takia hidas ja raskas, mutta maisemat, kannustajat ja ajatus siitä, että kilometrit vain vähenevät, veivät eteenpäin. Juoksun aloitin optimistisesti ja loppupeleissä koen, että se meni suhteellisen helposti ottaen huomioon koko kisan aiheuttaman rasituksen.

Ironmanin ja triathlonin juoksuosuus on itsessään mielestäni maaginen laji. Se aloitetaan siinä vaiheessa, kun kehosta on jo puristettu tuntikausien aikana lähes kaikki mehut irti. Juoksu on vaikeaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta samalla juuri siinä on jotain erityisen hienoa. Jokainen kerta, kun triathlonjuoksu on käynyt vaikeaksi, olen saanut tukea ja turvaa kanssajuoksijoista.

Joskus täysin tuntematon ihminen ei lähde viereltä, vaikka voisi, ja toisinaan saan suuria tsemppauksia ja mentaalista valmennusta. Se on yksi asia, jota rakastan kestävyysurheilun harrastamisessa: lopulta kaikki ovat samassa veneessä, tai tässä tapauksessa samalla juoksureitillä.

Tällä kertaa tukeuduin maratonin aikana erityisesti kahteen kanssajuoksijaan. Marcukseen, joka oli suorittamassa ensimmäistä triathlonkisaansa ja jolta löytyi energiaa niin paljon, ettei voinut muuta kuin lähteä tämän energiapakkauksen matkaan. Ja Dennikseen, ruotsalaiseen ja niin optimistiseen triathlonistiin, joka motivoi minua eteenpäin, kun vatsani kramppasi juoksun aikana.

Kymmenen kilometrin verran kestänyt vatsakramppi helpotti, kun jäljellä oli enää yhdeksän kilometriä. Tässä vaiheessa pääsin täysin runner’s high -olotilan valtaan ja juoksin suurimman osan loppumatkasta täysin hurmioituneena. Ruotsalaiset kannustajat loivat älyttömän maagista tunnelmaa koko matkan ajan. Viidentoista tunnin päästä veteen hyppäämisestä pääsin maaliin.

Tätä tunnelmaa on vaikea kuvailla muille. Päällimmäisenä mielessä oli valtava kiitollisuus ja tunne siitä, että olin todella tehnyt sen. Ja ehkä juuri siksi suosittelen Ironman-kisaa kaikille. Jos minä pääsin maaliin, minulla on täysi luotto siihen, että kuka tahansa Ironmanista unelmoiva voi päästä maaliin.

Loppuun bonuksena voin todeta, että GT-2000 15 -kenkä sopi loistavasti kisakengäksi maltilliseen juoksuvauhtiin ja toi tukea väsyneisiin jalkoihin. Ensimmäinen maraton ilman minkäänlaisia rakkoja ja kynnet hymyilivät. ;)"